Sunday, January 18, 2009

Peniskateus mättää

Naisten suurin ongelma on peniskateus. Se on sitä, kun he luulevat pärjäävänsä miehille asioissa, joissa heillä ei ole mitään jakoa.

Urheilu on hyvä esimerkki. Naisten urheilussa on vain kourallinen hyviä urheilijoita. Loppuja voi kuvailla lähinnä kuntoilijoiksi. Miehillä on tietty ylivoima lihaksien suhteen, mutta naisten suoritustaso alittaa selvästi tämän biologisen eron. Esimerkiksi naisten jalkapallo on suorastaan surkuhupaisaa katseltavaa miesten jalkapalloon verrattuna. Jalkapallohanhan pitäisi sentään olla taitolaji eikä voimalaji.

Myös älykkyydessä naiset jäävät toiseksi. Miksi shakissakin on erikseen naisten sarja? Sen takia tietysti, että naiset eivät pärjää miehille.

Entäs sitten suuret saavutukset? Kuinka monta suurta naistiedemiestä tai naiskeksijää osaat luetella? Tähän femakot yleensä vastaavat, että se johtuu siitä, että miehet alistavat naisia. Mutta kuka voi tosissaan väittää, että nykyään naisilla ei olisi täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä Nobelin palkinnon arvoisia tiedekeksintöjä? Ei kukaan täysjärkinen. Silti naiset loistavat poissaolollaan Nobel-gaalaillallisilla.

Miksei naisista ole johtajiksi? Femakot syyttävät "lasikattoa", joka suomeksi tarkoittaa kyvyttömyyttä. Kannattaa muistaa, että tämä keksitty "lasikatto" pätee myös naisten perustamissa ja johtamissa yhtiöissä. Lukuisissa tutkimuksissa on lisäksi todettu, että kriisitilanteissa molemmat sukupuolet luottavat miehiin johtajina.

Se kuitenkin jo vähän ihmetyttää, että naiset eivät pärjää edes naisten hallitsemilla alueilla. Suurin osa keittiöhenkilökunnasta on naisia, mutta kun puhutaan maineikkaista kokeista, he ovat poikkeuksetta miehiä.

Tarkoitus ei silti ole morkata naisia. He ovat parempia joissain muissa asioissa. Esimerkiksi sosiaali- tai hoivatyössä naiset ovat paljon parempia. Ongelma on vain siinä, että naiset eivät kertakaikkiaan kestä sitä kiistämätönä tosiasiaa, että miehet ovat tietyissä asioissa huomattavasti naisia parempia.

No comments:

Post a Comment